Kirjastovirkailija Kellokosken lähikirjastoon

Tuusula - tekemisen taidetta!

Tuusulan kunta hakee 

Kellokosken lähikirjastoon vakinaiseen työsuhteeseen asiakaspalveluhenkistä ja toimeliasta kirjastovirkailijaa.

Kirjastovirkailijan pääasialliset työtehtävät ovat kirjaston asiakaspalvelu, aineiston järjestely ja asiakkaiden opastaminen digipalvelujen käytössä. Lisäksi työhön kuuluu aikuisten ja nuorten aikuisten lukutaitotyötä, tapahtumajärjestelyä, kotipalvelukäyntejä sekä palvelujen kehittämistä osana tiimiä.

Pienessä kirjastossa pääset olemaan monessa mukana ja hyödyntämään osaamistasi ja vahvuuksiasi monipuolisesti. Työtä tehdään pääasiassa asiakastilassa, joten on tärkeää, että kohtaat luontevasti eri-ikäisiä asiakkaita ja nautit ihmisten parissa työskentelystä.

Arvostamme hyviä yhteistyötaitoja, aktiivista toimeen tarttumista, joustavuutta sekä aiempaa kokemusta kirjastotyöstä. Tehtävässä tarvitaan myös hyviä perustason digiopastusvalmiuksia. KOHA-kirjastojärjestelmän tuntemus sekä oman auton käyttömahdollisuus katsotaan eduksi.

Kelpoisuusvaatimuksena on ammatillinen perustutkinto, johon sisältyy tai jonka lisäksi on suoritettu vähintään 60 opintopisteen tai 35 opintoviikon laajuiset kirjasto- ja informaatioalan opinnot tai tieto- ja kirjastopalvelujen ammattitutkinto. Työ on kaksivuorotyötä ja työaikaan sisältyy säännöllistä iltatyötä. Työsuhteen ja palkkauksen ehdot määräytyvät KVTES:n mukaan, tehtäväkohtainen palkka on 2528,89 €/kk.
Työ alkaa 2.9.2024 tai sopimuksen mukaan. Valinnassa noudatetaan 6 kk:n koeaikaa.

Tuusulan kunnankirjastoon kuuluu pääkirjasto, kaksi lähikirjastoa ja kirjastoauto. Kellokosken kirjasto on pieni ja eloisa lähikirjasto, jossa työskentelee 3,5 kirjastoammattilaista. Kirjaston viihtyisät tilat on uudistettu 2022. Tiivistä yhteistyötä tehdään läheisen koulun ja samassa kiinteistössä toimivan nuorisotilan kanssa.

Jätä hakemuksesi osoitteessa www.tuusula.fi/tyopaikat viimeistään 10.7.2024 klo 15. Liitä hakemukseesi ansioluettelosi. Löydät hakijan ohjeet LAURA™-palvelun käyttämiseen täältä. Mikäli sinulla on kysyttävää LAURA™-palvelun käyttämisestä, ota yhteyttä Tuusulan kunnan henkilöstöpalveluihin hr@tuusula.fi

Työhaastattelut pidetään viikoilla 31-32. Alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.

Lisätietoja antaa Tuusulan kirjastotoimenjohtaja Katri Rahkola, katri.rahkola@tuusula.fi , 040 314 3442.

Hakuaika alkaa: 11.06.2024 08:00Hakuaika päättyy: 10.07.2024 15:00

Jaa ilmoitus